Hormien massaus kotileipomossa

“Meillä kohteena oli maatilan yhteydessä toimivan pienen kotileipomon massiivinen tiiliuuni, jota on lämmitetty rankasti talvikausina 35:n vuoden ajan. Metrin halkoa on kulunut n. 50 mottia vuodessa. Savupiipun kunto alkoi jo hirvittää, varsinkin kun savuvuotoa oli jo havaittu sekä karstan hehkumista ja kipinöintiä. 

Tekijä löytyi netistä, silmään pisti erikoisesti maininta “järkevään hintaan”. Yhteydenoton jälkeen tarjous tuli nopeasti ja saneerauspäivä sovittiin. Meille erityisen tärkeää oli, että tuotantoon tulisi mahdollisimman vähän katkosta. Ajoitus meni todella “nappiin”, kun työ tehtiin juuri ennen pääsiäisen pyhiä, jolloin massa ehti sopivasti kuivua ennen lämmön uudelleen nostoa.

Tärkeä puhdistus vaikutti tehokkaalta, karstaa ja tiilenpalasia kertyi aikamoinen pussillinen. Työn jälki näytti hyvältä, mistä saimme kuvat dokumenttina. Loppusiivouksen hoidettiin kiitettävästi. Voimme nyt turvallisin mielin jatkaa jatkojalostustoimintaamme, kiitos siitä KSHS – Savupiipun Korjaukset Oy:lle.”

Rekolabiodyn oy/Kalervo Rekola, Kangasala

Tämän kertaisena hormien massaus kohteena oli kotileipomo Rekolan maatilalla Kangasalalla. Urakka sovittiin puhelimitse ja sähköpostilla ilman yleensä tehtävää tarkastuskäyntiä, sillä asiakkaalla oli jo tietoa hormiensa kunnosta. Työt tehtiin pääsiäisenä 2016.

Rakennuksessa oli suuri tiilinen leivinuuni, joka oli yhdistetty kahteen “puolen kiven” hormiin, jotta veto pysyisi hyvänä. Leivinuunissa oli kaksi hormia, jotka olivat päässeet aikamoisen huonoon kuntoon vuosien kovan käytön vuoksi. Hormeissa oli asiakkaan tiedon mukaan savuvuotoja. Hormit olivat myös hyvin likaiset noesta ja piestä ja rapautuneet pahoin kovasta käytöstä, joten hormien massaus oli enemmän kuin paikallaan.

Hormit puhdistettiin perusteellisesti, jonka jälkeen ne pinnoitettiin massalla turvalliseen käyttökuntoon. Hormien massaus vaati vain yhden työpäivän. Työt saneerausmassan kuivumisaika mukaan lukien saatiin ajoitettua asiakkaalle sopivasti niin, ettei leipomotyö häiriintynyt vaan jatkui normaalisti heti pääsiäisen jälkeen. 

Kuvat piipusta

Leipomon piippu ennen massausta.

Leipomon piippu massauksen jälkeen.

 

 

 

 

 

 

Kuvat hormista

Leipomon hormi ennen massausta.

Leipomon hormi massauksen jälkeen.

 

 

 

 

 

 

Asiakas oli tyytyväinen lopputulokseen.